Energian kokonaiskulutus kasvussa, Yhdysvaltain tilanne tiukentuu

Tilastokeskuksen 30.9. julkaisun mukaan Suomen energian kokonaiskulutus oli 1.1. – 30.6.2021 3% enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2020. Yhdysvaltain hallinnon aika käy päivä päivältä pienemmäksi velkakattokeskustelun ollessa toistaiseksi ilman lopullista päätöstään. ”Harvoin sanoin, että saa siteerata, mutta tässä kohtaa uskaltaa jo senkin tehdä eli saa siteerata kun sanon, että Yhdysvallat tulee nostamaan velkakattoaan.”, sanoo Uhma …

Markkinat jatkavat hermoiluaan

Torstaisessa kaupankäynnissä Yhdysvalloissa päädyttiin selkeästi miinukselle.Esimerkiksi teknologiayhtiö Applen osake jatkoi jo lähes kuukausi sitten alkanutta laskuaan päätyen lähes prosentin miinukselle 141,5 dollariin. Yhdysvaltain keskeiset indeksit ovat miinuksella perjantaina klo 11.30 Suomen aikaa. ”Tavallaan ihan tervetullutta, koska mitä selkeämpiä liikkeitä, sitä selkeämpi suunta ja sitä helpompaa on koittaa haarukoida sitä ajanhetkeä, jolla suunta alkaa taas kääntyä”, …

Palveluiden, rakentamisen ja teollisuuden liikevaihto kasvussa, epävarmuutta Yhdysvaltain pörssissä

Tilastokeskus julkaisi 30.9. kolme kappaletta ennakkotilastotietoja.Niiden mukaan teollisuuden liikevaihto kasvoi elokuussa 18,2% vuodentakaiseen nähden.Rakentamisen liikevaihto kasvoi 6,4% ja palveluiden liikevaihto kasvoi 8,9% molemmat niinikään vuodentakaiseen vertailukauteen nähden. Keskiviikkoinen pörssipäivä oli markkinoilla suuntaansa hakeva eikä selkeää viitettä sijoittajien näkemyksestä varsinaisesti ollut nähtävillä. Esimerkiksi teknologiayhtiö Applen osake kävi päivän aikana korkeimmillaan 144.45 dollarissa, mutta sulkeutui kuitenkin hieman …

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousussa, Yhdysvaltain velkakattokeskustelu vailla päätöstä

Tilastokeskuksen 29.9. julkaisun mukaan suurimpien kaupunkien osalta vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat elokuussa verraten vuodentakaiseen. Yhdysvalloissa tiistainen pörssipäivä oli punainen kaikkien keskeisten indeksien laskiessa. Yhdysvaltain velkakattokeskustelu ei ole vielä keskiviikkona klo 12 Suomen aikaa saanut sinettiä osakseen. ”Ostopaikkoja tähyilevät innostuvat varmasti päivä päivältä enemmän kun tullaan useita satoja pisteitä alaspäin.”, sanoo Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen. …

Vähittäiskauppa kasvoi, Yhdysvalloissa pörssi laski

Tilastokeskuksen 28.9. julkaisun mukaan vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi elokuussa 2021 3,1% verrattuna vuodentakaiseen. Yhdysvalloissa maanantain pörssipäivä oli laskusuuntainen kaikkien keskeisten indeksien laskiessa. Myös esimerkiksi teknologiayhtiö Applen osake päätyi -1,05% miinukselle. ”Nämä kasvulukemat ovat kerta toisensa jälkeen mukavaa luettavaa eikä niitä alenna se, että niiden vertailukohta on erityislaatuinen ajanjakso. Eteen ja ylöspäin on suunta.”, kommentoi Uhma Oy:n …

Kotitalouksien nettovarallisuus kasvussa, julkisyhteisöjen velka kasvussa

Tilastokeskuksen 24.9. julkaisun mukaan suomalaisten kotitalouksien rahoitusvarat kasvoivat vuoden 2021 toisella neljänneksellä reiluun 373 miljardiin euroon.Kasvua edellisestä neljänneksestä oli euromääräisesti 11,5 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen velka kasvoi niinikään Tilastokeskuksen mukaan reilun miljardin vuoden 2021 toisella neljänneksellä. Velan lisäksi myös julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat olivat kasvussa; kasvua tapahtui kaiken kaikkiaan 13 miljardia samaisen, vuoden 2021 toisen neljänneksen aikana.Kasvun suurimmat …