Yhteisöpalvelu Facebookilla oli maanantai-iltana Suomen aikaa alkanut ja hieman päälle puolen yön jatkunut laaja, kaikkia Facebookin keskeisiä palveluita kuten Instagram, WhatsApp ja Messenger rasittanut käyttökatkos.
Käyttökatkoksen yhteydessä raportoitiin jopa Facebookin päämajan kulkulupien toimimattomuudesta.
Palvelut ovat sittemmin palautuneet ennalleen eikä tiistain aikana ole enää raportoitu uusia ongelmia.
Maanantai oli Yhdysvaltain pörssissä selkeä laskupäivä ja esimerkiksi teknologiayhtiö Applen kurssi kävi alimmillaan sitten ennen kesää päätyen lopulta niukasti alle 140 dollarin.
”Tuo Facebookin käyttökatkos oli monella tasolla mielenkiintoinen tilanne. Eikä vähiten siksi, että hetken aikaa facebook.com- domain oli myynnissä. Luonnollisesti esim. Twitterin perustaja Jack Dorsey oli hereillä ja kyseli hinnan perään. Ironinen ja hauska tilanne sinänsä mutta ei ollenkaan hauska episodi ottaen huomioon mikä Facebookin toiminnan luotettavuuden merkitys on tuhansille ja taas tuhansille erityisesti pienille yrityksille. Erään arvion mukaan käyttökatkoksen hintalappu voi olla lähes miljardi dollaria.”, sanoo Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.
”Nyt ollaan puhuttu pari viikkoa Evergrandesta ja USAn velkakatosta isompina narratiiveina vaikuttaen maailmantalouteen epävarmuutta luoden. Siihen voidaan tässä kohtaa lisätä globaalin toimitusketjun yskiminen ja sen mukanaan tuomat ongelmat. USAn pörssit ovat nyt lasketelleet melko tasaisesti jo kuukauden ja trendiä ei varmasti nosta se, mikäli alkaa vaikuttaa siltä, että tavaraa ei ole jouluksi kaupoissa. Historiallisesti syyskuu on voinut olla pörsseissä heikko ja ihan kauheasti en näe tällä hetkellä – erityisesti jos teknisen analyysin indikaattorit suljetaan pois kuvasta – sellaisia asioita, jotka tapahtuisivat ja nostaisivat sijoittajasentimentin radikaalisti ylöspäin.”, Parviainen jatkaa.