Kuntavaalit käytiin Sunnuntaina 13.6. sillä tuloksella, että Kokoomuksesta tuli suurin kuntapuolue 21,4% äänisaaliilla, SDP tuli toiseksi 17,7% saaliilla ja kolmanneksi selvisi Keskusta 14,9% kannatuksella. (Luvut: IS.)
Markkinat ovat aloittaaneet uuden viikon pirteästi.
Euroopassa Saksan DAX-indeksi osui kaikkien aikojen korkeimpaan pistelukuunsa aamupäivällä Suomen aikaa ja Lontoon FTSE 100 saavutti niinikään korkeimman pistearvonsa sitten Helmikuun 2020. (Twitter @Deltaone)
Helsingin pörssi on nousussa muiden mukana +0,60% kun aampäivän kauppaa on käyty noin puoli tuntia.
Yhdysvalloissa kaikkien aikojen ennätysten lähentely on niinikään käsillä, sillä Nasdaqin futuuri on puhkaissut ylöspäin 14000 pistettä Suomen aikaa klo 10.36 ja on siten vain muutaman kymmenen pisteen päässä kaikkien aikojen korkeimmasta tasostaan.
Yhdysvaltain 10-vuotisen valtionvelkakirjan korko on pysynyt alle 1,5% pudottuaan sinne 9.6. kaupankäynnin aikana.