Tilastokeskuksen 24.9. julkaisun mukaan suomalaisten kotitalouksien rahoitusvarat kasvoivat vuoden 2021 toisella neljänneksellä reiluun 373 miljardiin euroon.
Kasvua edellisestä neljänneksestä oli euromääräisesti 11,5 miljardia euroa.
Julkisyhteisöjen velka kasvoi niinikään Tilastokeskuksen mukaan reilun miljardin vuoden 2021 toisella neljänneksellä. Velan lisäksi myös julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat olivat kasvussa; kasvua tapahtui kaiken kaikkiaan 13 miljardia samaisen, vuoden 2021 toisen neljänneksen aikana.
Kasvun suurimmat ajurit olivat työeläkelaitosten ja valtionhallinnon hallussapitovoitot.
Yhdysvalloissa oli torstaina 23.9. pirteä kaupankäyntipäivä ja esimerkiksi NASDAQ-indeksi sulki vihreälle. Perjantaina 24.9. kaikki Yhdysvaltain keskeiset indeksit ovat aamupäivällä klo 11.00 Suomen aikaa laskussa.
”Kiinasta lähtöisin oleva Evergranden narratiivi on vielä hyvin voimissaan ja uutta tietoa saadaan välillä tunninkin välein. Evergranden osakkeen käyttäytyminen alkaa muistuttaa viime vuoden vaihteen tienoilla aktiivisena ollutta ’meemiosake’- ilmiötä, jossa milloin minkäkin osakkeen päiväheilunta saattoi helposti olla useita kymmeniä prosentteja.”, sanoo Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.
”Ei sitä kukaan osaa vielä sanoa, milloin ja millä tavalla markkinat ovat unohtaneet Evergranden tai mikä lopputulema on. Kiina jo ilmoitti, että paikallisten hallintoalueiden on syytä varautua siihen, että firma ajautuu maksukyvyttömyyteen. Käykö siinä lopulta oikeasti niin ja jos käy, mitä sitten tapahtuu, siinä on kolmensadan miljardin taalan kysymys.”, Parviainen jatkaa.