Jussi Parviainen
Otsikon mukainen etäiseksi aikeeksi päätöksenteosta kuvailtavissa oleva lausahdus pyörii todennäköisesti edelleen monen yrittäjän ja johtotehtävissä olevan henkilön päässä näinä päivinä. On kenties pyörinyt jo viikkoja tai kuukausia. Tai – ikävä kyllä – mahdollisesti jopa vuoden.
Viime aikaisten sulkutoimikeskustelujen vanavedessä herää kuitenkin kysymys – ehkä vieläkin enemmän kuin milloinkaan aiemmin – mitä tarkoitetaan normaalilla? Miten määrittelemme ne tekijät, joita meidän pitää nähdä ja minkälaisissa asennoissa, jotta toteaisimme, että nyt – nyt tilanne on normalisoitunut? Eli mistä tiedetään, että tilanne on (taas) normaali?
Kerta kaikkisen tökerö väitteeni on, että edes ennen keväällä 2020 hyödynnettyä Valmiuslakia ja sittemmin eri muodoissa ja laajuuksissa jatkuneita rajoittavia toimenpiteitä, määrittely ei ollut mitenkään erityisen helppo rasti.
Juttelin viime keväänä, juuri siinä (ainakin siihen mennessä) kaikkein suurimman epävarmuuden keskellä erään TJ-titteliä toisaalla kantavan kaverini kanssa silloisesta tilanteesta ja yksi hänen lausahduksistaan soi päässäni edelleen.
”Mietipä, Jussi, jos kaikki pitäisivät yhtä suurella innolla meteliä itsestään aina – eikä pelkästään silloin kun on ihan ehdoton pakko että ei mene viimeisetkin bisneksen rippeet alta”.
Niinpä. Well said.
Pieni makrotaloudellinen perspektiivi ”normaaliin”.

Kuvan lähde: Macrotrends.net
Yllä näemme Yhdysvaltain NASDAQ-indeksin historiallisen käyrän viimeisimmän 45 vuoden ajalta. Oikeassa yläkulmassa oleva punainen nuolenkärki kertoo, missä kohtaa indeksi oli vastaavaa kirjoitusta julkaistessa Kesäkuussa 2020. Sininen nuolenkärki osoittaa, missä indeksi on nyt Maaliskuussa 2021.
Lisäksi siitä selviää se, että keväällä 2020 tapahtuneen korjausliikkeen (media rakastaa termiä ’romahdus’) jälkeen indeksi on jo kohonnut korkeammalle kuin mistä se korjasi alaspäin. Toisin sanoen indeksi saavutti jo uuden lakipisteensä (ammattijargonilla ATH – All Time High).
Kaksi kertaa.
On totta, että asiaan liittyy huomattava määrä ennennäkemättömiä toimia eri valtioiden ja muiden makrotalouden keskeisten toimijoiden osalta. Viimeisimpänä ja siten ajankohtaisimpana Yhdysvalloissa eilen äänestyksessä menestynyt massiivinen, 1,9 biljoonan dollarin elvytyspaketti.
On totta, että tietty epävarmuus on kaikkea muuta kuin hävinnyt.
Samoin on totta, että Yhdysvaltain indeksit eivät edusta koko elämää, ja kokonaisuuteen kuuluu muutakin kuin indeksipistelukemat. Indeksien merkitystä ja varsinkaan käyttäytymistä ei voi kuitenkaan vähätellä ja siitä syystä on tärkeää hahmottaa edes tämän artikkelin tarjoamalla, hyvin pinnallisella tasolla, millainen iso(in) kuva on.
Parempi kuin vuosi sitten.
Edelleen kysymys silti kuuluu, onko epävarmuus ikinä poissa?
Jos joka tapauksessa ajattelit vähintään pysyä hengissä ja edes salaa toivot yrityksesi myös kasvavan, sen aika on nyt.
Kyllä, ajat ovat yksiselitteisesti epätavalliset ja odottamattomia, huomioonotettavia seikkoja on nykyisin kenties enemmän.
”Normaalin” odottelu voi kuitenkin – ja yleensä – kostautuukin.
Samoin kuin makrotasolla on turvauduttu vuoden aikana ennennäkemättömän laajoihin toimiin ja muutoksiin (joita ei ole tosiaankaan purematta kaikkialla ja kaikkien toimista nielty) myös mikrotasolla – jokainen yrittäjä, jokainen työssäkäyvä – on syytä viimeistään nyt miettiä tilannetta.
Viimeistään nyt on syytä miettiä olisiko kuitenkin kokeiltava jotain sellaista(kin), mitä tähän mennessä ei ole vielä kokeiltu. Ei ole uskallettu, ehditty, osattu tai haluttu.
Moni asia on tätä kirjoittaessa joko paheksuttu, Valtioneuvoston jäsenten taholta suoraan tai epäsuorasti ei-suositeltu tai joissain tapauksissa jopa yksiselitteisesti kielletty. Useat asiat ovat tavalliselle tallaajalle suorastaan kiusallisen epäselviä.
Ihan kaikkea ei kuitenkaan vielä ole kielletty – ei varsinkaan kykyä keksiä uusia asioita tai tapoja toimia.
Se kuuluisa viimeinen ei ole toistaiseksi sammuttanut valoja ja uusia yrityksiä perustetaan päivittäin enemmän kuin niitä lakkaa olemasta. Kansa on siis sitä mieltä, että kyseinen viimeinen henkilö pidetään poissa valokatkaisijan läheltä.
Meitä ei ole nujerrettu.
Uudet ATH:t vain odottavat Yhdysvalloissa toteutumistaan.
Miksei siis meillä Suomessakin?
Kirjoittaja on Uhma Oy:n talousjohtaja.
Kolumni on julkaistu alunperin Uhma Oy:n blogissa 15.6.2020.