Yhdysvaltain AAII:n viikottain suorittamassa kyselyssä nähtiin keskiviikkona huomattava muutos edelliseen viikkoon verrattuna.
Markkinan nousuun uskovien eli ns.härkien osuus putosi peräti 16 prosenttiyksikköä samalla kun markkinan laskuun uskovien eli ns.karhujen osuus kasvoi 12 prosenttiyksikköä.

”Tuo sentimenttilukema oli kieltämättä yllätys. Onhan tässä viikon verran korjailtu huipuista, jolloin on ihan normaalia, että sentimentti reagoi. Kuitenkin korjaus on tähän asti ollut verrattaen maltillista, joten noin suuri ja selkeä muutos tulee hiukan puskasta. Samalla härkämäinen sentimentti meni alimmilleen sitten lokakuun 2020. Se kliseinen toteamus, että elämme mielenkiintoisia aikoja, pitää paikkansa.”, kommentoi Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.