Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 loppuun käsitellyt konkurssihakemukset pienenivät prosentin vuoteen 2019 nähden.

Yrityssaneeraushakemuksien osalta vastaava luku oli viisi prosenttia vähemmän.

Velkajärjestelyjä sen sijaan käsiteltiin 5,2% enemmän vuonna 2020 kuin vuonna 2019.

Yhdysvalloissa osakeindeksit ovat juuttuneet paikoilleen eikä tiistain kaupankäyntipäivä juuri tuonut muutosta.

“Markkinoiden hermostuneisuutta kuvaava VIX-indeksi on käytännössä kahdentoista kuukauden pohjalukemissaan, jolloin odotusarvo nousulle nimenomaan ensin Yhdysvalloissa ja sitten Euroopassa olisi perusteltu, mutta markkinatoimijat hakevat selvästi jotain muuta motivaattoria”, sanoo Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.

“Osakemarkkinnat ovat juuttuneet aika pitkään sivuttaisliikkeeseen ilman selvää suuntaa tai edes selkeää indikaattoria seuraavasta suunnasta. Villeimmät ennustukset povaavat huomattavaa nousua vielä tämän vuoden puolelle, mutta kesä on aina kesä eikä markkina yleisesti ottaen välitä tarkkailijoiden ennusteista tai ainakaan oikeassa olemisen ajankohtaa on mahdotonta sanoa tarkasti”, Parviainen jatkaa.

Talouden kehittymiseen keskeisesti vaikuttava Yhdysvaltain 10-vuotisen velkakirjan korko on pysynyt noin viikon alle 1,6% ja keskiviikkoiltana suomen aikaa jälleen tapahtuva huutokauppa auttanee edelleen määrittämään hintakehitystä.

Valtioneuvosto linjasi eilen 8.6. ravitsemisliikkeiden rajoitteiden kevennyksistä, jotka astuivat voimaan 9.6. Klo 0.00 ja joiden osaltaan voi odottaa lisäävän ainakin jonkinlaista liikehdintää ja taloudellista toimeliaisuutta.