Tilastokeskuksen 11.10. julkaisun perusteella suomalaisten palkansaajien mediaaniansio oli 3217 euroa kuukaudessa vuonna 2020.
Yhdysvalloissa on tiedossa merkittäviä hetkiä tällä viikolla kun markkinoilla käydään 10-vuotisen velkakirjan huutokauppa ja saadaan inflaatiolukuja.
Yhdysvaltain 10-vuotisen velkakirjan korko on kohonnut jo yli 1,6%.
”Pitää muistaa, että mediaani on eri asia kuin keskiarvo ja että tilastojen mukaan mm. koulutusaste vaikuttaa palkkatasoon.”, kommentoi Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.
”Tuo USA:n kymppivuotisen velkakirjan koron kehitys on erityisen kiinnostavaa varsinkin nyt kun pörssi on jo pikkuisen korjaillut ennätyslukemistaan. Kuponkikorko on selkeästi kuukauden huipuissaan, ei järin kaukana vuoden huipuista ja osakemarkkina on valmiiksi varpaillaan ellei jopa tilanteessa, jossa painopisteen oikeasti myyntipuolelle siirtymiseen ei hirveän paljon enempää painetta tarvita. Viime viikolla liittovaltio enemmän tai vähemmän tekohengitti asioita siirtämällä varsinaisen velkakaton noston joulukuulle. En ole ennustaja, mutta en olisi erityisen yllättynyt jos loppuvuotta kohden nähdään vielä paitsi mielenkiintoisia liikkeitä Yhdysvaltain politiikassa, myös rapakontakaisessa pörssissä.”, Parviainen jatkaa.