Tilastokeskuksen 15.10. julkaisun mukaan palveluiden työpäiväkorjattu liikevaihto nousi elokuussa 9,7% vuodentakaiseen tarkasteluajanjaksoon (elokuu 2020) nähden.

Yhdysvalloissa oli perjantaina pirteä markkinapäivä ja kaikki keskeiset osakeindeksit päätyivät plussalle.

”Komea muutos tuossa palveluiden liikevaihdossa. Kaikki vuodentakaiseen vertailu toisaalta pitäisikin näyttää mukavia prosenttinousuja, joskaan ei se vie asialta tähtikehää millään tavalla. Hienoa toipumista. Eteen ja ylös.” kommentoi Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.

”USAn tilanne on edelleen nähdäkseni herkkä. Maailma on nopeutunut niin rajusti, että yhden päivän uutiset unohtuvat melkeinpä saman päivän aikana eikä seuraavana päivänä välttämättä enää muistu mieleen, että vanhat narratiivit ovat edelleen päällä. Viittaan siis USA:n velkakattokeskusteluun, jonka aikajanaa venytettiin sinne joulukuun alulle. Yhdysvaltain kymppivuotisen velkakirjan kuponkikorko vaikuttaa kotiutuneen päälle 1.5:n, ja välistä se käy 1.6 yläpuolella. Se on perinteisesti myrkkyä osakkeille, mutta vaikuttaa siltä, että nekin hakevat jatkuvasti uutta tapaa suhtautua asiaintilaan. Eikä tietysti pidä unohtaa tuloskautta. Esimerkiksi Apple julkaisee osavuosituloksensa kuun lopussa ja siihen sisältyvät odotukset ovat taas vastaavasti omiaan nostamaan osakkeen hintaa. Se on hirveä klisee, mutta monesti sellaisissa on totuuden versoa, eli ainakin henkilökohtaisesti totean, että varmasti mielenkiintoinen loppuvuosi saadaan vielä nähdä.”, Parviainen jatkaa.