Valtiovarainministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan Suomen talouskasvu kiihtyy kuluvan vuoden aikana 2,6 prosenttiin. Vuonna 2022 kasvu olisi 2,8% ja 2023 hieman hidastuisi 1,6%:iin.

Ylijohtaja Mikko Spolanderin mukaan ”kysyntä elpyy, työllisyys kasvaa ja koronakuilu umpeutuu nopeasti.”

Yhdysvalloissa odotettu Fedin puheenvuoro ja katsaus ei tuonut yllätyksiä mukanaan. Keskuspankki tunnisti inflaation voivan olla odotettua korkeampi, mutta kertoi tarkkailevansa tilannetta ja pitäytyvänsä sopeutuvussa rahapoliitiikassa sekä jatkavansa osto-ohjelmiaan suunnitelmiensa mukaisesti kunnes talous näyttää toivottuja kehittymisen merkkejä.

Keskeiset osakeindeksit laskivat Fedin puheenvuoron jälkeen hieman viikon aikana saavutetuista uusista huipuistaan välttäen kuitenkin suuria liikkeitä.

”Viimeisimpien 8-12 kuukauden aikana on totuttu erittäin sanoisinko anteliaaseen rahapolitiikkaan, sekä myöskin herkkiin liikkeisiin markkinoilla aina kun Fed antaa lausuntoja. Monet asiantuntijat ja markkinatarkkailijat olivat sitä mieltä, että keskiviikon lausunto oli kenties Fedin nykyisen pääjohtajan toimikauden tärkein. Niin sanotun teknisen analyysin näkökulmasta mitään ennennäkemätöntä tai voimakasta ei tapahtunut ja tilanne vaikuttaa arvostustasojen kannalta yhtä kiinnostavalta ja toisaalta herkältä kuin se on viimeisimpien 3-4 kuukauden ajan jo näyttänyt.”, sanoo Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen