Uhma Oy:n someindeksi takaisin alle 1.0:n, markkinoiden katseet Yhdysvalloissa

Perustettujen yritysten määrä oli Tiistaina 16.3.2021 169 kpl. Vastaavasti lopettaneita yrityksiä oli 28 kpl, jolloin päivittäinen nettovaikutus on positiivinen 141 kpl.

Yrityksiä perustetaan päivittäin enemmän kuin niitä lopettaa, toki sitä tilasto ei kerro moniko yritys perustetaan aitoon, markkinoiden sanelemaan tarpeeseen ja moniko perustetaan enemmän tai vähemmän puhtaasti pakon sanelemana esimerkiksi työttömäksi jäämisen tilanteessa.

Keskiviikkona 17.3.2021 Klo 9.30 Suomen aikaa Facebookin reach sadalle eurolle on 28165, eli -0,0009 % eiliseltä. Instagramin 16273 eli -0,0009 % , Twitterin 15647 eli -0,0009% ja LinkedInin 4381 eli -0,0009%.

Uhma Oy:n someindeksi laskee siten edelleen pistelukemaan 0.9998112112 palaten siten takaisin alle 1.0:n.

Yhdysvaltain 10-vuotisen velkakirjan korko nousi Tiistain kaupankäyntipäivän aikana ja jatkaa yli 1.6%:ssa.

Yhdysvaltain indeksifutuurit ovat samaan aikaan laskussa ja markkina odottanee illalla Suomen aikaa alkavaa Yhdysvaltain keskuspankin tiedonantoa tulevasta rahapolitiikasta.

Suomen valtion velka on noin 10909222400 euroa eli noin 19752 euroa per henkilö. Nousua eiliseen 1 euro.