
Eräänlaisena taloudellisena ”painovoimana” yleisesti pidetty Yhdysvaltain 10-vuotisen velkakirjan korko nousi Torstaina iltapäivällä Suomen aikaa jo 1,735%:een.
Vaikuttaa siltä, että Fedin pääjohtajan, Jerome Powellin Keskiviikkoinen puhe ei ainakaan toistaiseksi rauhoittanut markkinoita tai vakuuttanut niitä osakkeiden paremmuudesta.
Varsinkin Twitterissä keskustelu käy kuumana eri spekuloijien toimesta siitä mihin tämä lopulta johtaa ja ennen kaikkea milloin.

Mm. yllä olevan kuvan mukaisen, Bank of American julkaisun perusteella ollaan huomattavasti lähempänä sitä hetkeä kun osakkeet menettävät statuksensa millään tapaa ylivertaisena näyttäytyvänä sijoituskohteena ja vastaavasti koroista tulee jälleen erityisesti ison rahan näkökulmasta ns. go-to paikka.
Yhdysvaltain varsinainen kaupankäynti on vasta alkamassa kesäaikojen parin viikon limittäin vaihtumisen johdosta iltapäivällä klo 15.30 (normaalin 16.30 sijaan) Suomen aikaa ja siten käytännössä koko markkinoille mahdollinen, yhden päivän aikana tapahtuva mahdollisuuksien kirjo on vasta raottamassa verhoaan.
Hack4growth seuraa tilannetta.