Yhdysvaltain valtiovarainministeri Janet Yellen kertoi CNBC:lle Sunnuntaina, että jos korot nousisivat hieman nykyisestä, olisi se itse asiassa hyvä asia taloudelle.
Yellenin lausunto on varmasti omiaan herättämään keskustelua markkinoilla ei pelkästään siksi, että Yellen ei itse ole vaikuttamassa ohajuskorkoihin (sen tekee Fed) ja koska yleisesti ajatellaan, että globaali talous ei kestä minkäänlaista koronnousua ilman, että äärimmilleen vivutetut taloudet joutuisivat pahoihin ongelmiin.
Yhdysvaltain 10-vuotisen velkakirjan korko on ollut käytännössä sivuttaisliikkeessä 1.6% tasolla viimeisen kuukauden ennen kuin laski perjantaina 4.6. Alle 1,6%.
Yhdysvaltain 10-vuotisen velkakirjan korko – jota myös “talouden painovoimaksi” tavataan kutsua – laski alle 2%:n vuonna 2020 pandemian alettua oltuaan sitä ennen yhtä alhaalla vuonna 2016.
Yhdysvaltain osakeindeksit jatkavat perjantain nousupäivästä huolimatta vailla selvää suuntaa.
Kullan hetkisen aikaa jatkunut nousutrendi otti aikalisän 1900 dollarin kohdalla noustuaan käytännössä yhtäjaksoisesti maaliskuusta saakka.
Kryptovaluutta Bitcoin ei ole jaksanut nousta yli 40 000 dollarin pudottuaan huippulukemistaan 60 000 dollarin kieppeiltä noin kuukausi sitten.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa huhtikuussa palveluiden ja teollisuuden liikevaihdot kasvoivat, rakentamisen pysyi ennallaan.
Tilastokeskus julkaisee keskiviikkona 9.6. Suomi lukuina 2021- tilaston.