Tilastokeskuksen 8.9.2021 julkaisun mukaan huhti-kesäkuun tarkastelujaksolla verrattuna vuodentakaiseen, yksityisen sektorin tehdyn työtunnin kustannus nousi 2,4%.
Hallituksen budjettiriihi vuoden 2022 talousarviosta alkoi tiistaina 7.9. ja jatkuu keskiviikkona 8.9.2021 Säätytalossa.
Yhdysvalloissa tiistainen kaupankäyntipäivä oli pirteä. Ennätyksiä rikottiin kun mm. teknologiayhtiö Applen osake saavutti kaikkien aikojen korkeimman lukemansa samoin kuin Nasdaq-indeksi.
Applen osake kävi osakekohtaisessa hinnassa 157.26 dollaria, joskin päätyi lopulta hieman sitä alemmaksi hintaan 156.69 dollaria.
Nasdaq- indeksi käväisi pistelukemassa 15,701.4, joskin päätyi hieman sitä alemmaksi pistelukemaan 15,675.76.
Keskiviikkona 8.9. klo 10.00 Suomen aikaa Nasdaqin futuuri vaihtaa aavistuksen miinuksella lukemassa 15,666.5.
”Ennätyksiä rikotaan erityisesti Yhdysvalloissa siihen malliin, että voisi kuvitella olevan vuosi 2000, 2008 tai 2019.”, kertoo Uhma Oy:n talousjohtaja Jussi Parviainen.
”Onhan tuo pirteää menoa ja toistan itseäni sanomalla, että nautitaan nyt kun se tapahtuu. Tälle loppuviikolle on odotettavissa vielä kohtuullisissa määrin makrodataa kuten USA:n edeltävän kuukauden viimeisen päivän avoinna olleet, mutta täyttämättömät työpaikat, Fedin Beige Book, Euroopan Keskuspankin korkopäätös ja USA:n jatkuvat ja uudet työttömyyskorvaushakemukset. Viikko on siis kaikkea muuta kuin taputeltu.”, Parviainen jatkaa.